lopeta
Kurssi 4 Suomen historian käännekohtia > Kertaa ja kokoa 3


Miten valtio on Suomessa ollut osallisena talouskasvussa?

Etsi tekstistä vastaukset seuraaviin kysymyksiin.

 

  1. Mitkä maat ovat ns. Aasian tiikerimaita taloudessa?
  2. Mitkä eri tekijät yhdistävät Suomea ja Aasian tiikerimaita talouskasvussa?
  3. Miten valtio vauhditti Suomessa talouskasvua?
  4. Mitä tarkoitetaan kansallisella kompromissilla ja mitä tekemistä sillä on Suomen talouskasvun kanssa?
  5. Miten luotonantoa Suomessa säännösteltiin 1980-luvun lopulle saakka ja miksi siitä luovuttiin?
  6. Mitkä tekijät johtivat Suomen talouden tähän asti syvimpään lamaan 1990-luvun alussa?

 

Suomelle on ainutlaatuista se, että maan taloudellinen kasvu ja modernisoituminen tapahtuivat kansainvälisesti vertailtuna varsin myöhään. Vielä toisen maailmansodan jälkeen suomalaisten kulutusmahdollisuuksilla mitattu hyvinvointi oli noin puolet Euroopan vauraiden maiden tasosta, mutta 1980-luvulla maamme oli jokseenkin saavuttanut maanosan vanhojen markkinatalousmaiden elintason. Tämä kasvusaavutus oli samantapainen kuin ns. Aasian "tiikerimailla" Taiwanilla ja Etelä-Korealla, jotka myös toteuttivat toisen maailmansodan jälkeen nopean talouskasvun ja modernisoitumisen ohjelman. Suomelle ja tiikerimaille oli tuon nopean talouskasvun vaiheen aikana tyypillistä valtiojohtoisuus.

 

Vaikka markkinataloutta ja talouden integroitumista kapitalistiseen maailmantalouteen ei asetettu periaatteellisella tasolla kyseenalaisiksi, talouskasvua vauhditettiin tavoilla, jotka eivät perustuneet vain yksityiseen voitontavoitteluun ja vapaisiin markkinoihin. Säästövaroja kohdennettiin luotonannon säännöstelyn avulla nimenomaan tuotannollisiin investointeihin, ja valtiovalta keräsi sodan jälkeen korkeiksi jätettyjen verojen avulla ylijäämää, jota käytettiin taloudellisen perustan kohentamiseen esimerkiksi valtionyhtiöitä perustamalla. Tästä olivat esimerkkejä Rautaruukki, Kemira ja Neste. Lisäksi investoitiin mittavasti infrastruktuuriin kuten tiestöön sekä koulutukseen eli mobilisoitiin kansakunnan voimavaroja.

 

Aasian tiikerimaat ja Suomi erottuvat ajanjaksona 1950–90 muista maista erityisen nopean talouskasvunsa ansiosta, ja kaikkia kolmea maata yhdistää myös se, että niiden turvallisuuspoliittinen asema oli epävakaa. Suomenkin talouskasvua saattoi siis vauhdittaa se, ettei maalla ollut varaa taloudelliseen epäonnistumiseen. Tämä saattoi vaikuttaa asenteisiin suotuisasti, siten että talouden osapuolet – elinkeinoelämä, työmarkkinaosapuolet ja valtiovalta – olivat pakotettuja yhteistyöhön ja talouskasvua tukeviin uhrauksiin.

 

Sodanjälkeinen kansallinen kompromissi merkitsi sitä, että työväestö ja ammattiyhdistysliike olivat valmiita maltillisiin palkankorotuksiin, kunhan vastineeksi saataisiin investointeja ja sosiaaliturvaa. Elinkeinoelämä piti puolestaan yllä korkeaa investointiastetta, ja valtiovalta koetti turvata vientiteollisuuden toimintaedellytykset. Investointiaste eli bruttokansantuotteen tuotannollisille investoinneille uhrattu osa olikin toisen maailmansodan jälkeen Suomessa hyvin korkea.

 

Suomalaisen ulkomaankauppapolitiikan pyrkimykset olivat järkevän pragmaattisia: kauppasuhteisiin pyrittiin sekä "lännen" eli ensisijaisesti Euroopan talousyhteisön maiden kanssa että Neuvostoliiton kanssa. Tämä suuntaus yhdisti Suomessa kylmän sodan aikana sekä talouspolitiikan että ulkopolitiikan pyrkimykset.

 

Korkea investointiaste oli aina 1980-luvulle asti osittain toteutettu luotonantoa säätelemällä, niin että korkokanta oli hallinnollisesti määrätty alhaiseksi ja yritysten ja kotitalouksien luotonsaanti oli harkinnanvaraista ja riippuvaista luoton käyttötarkoituksesta. Lisäksi ulkomaisia pääomaliikkeitä säädeltiin niin, että kotitaloudet eivät pääsääntöisesti voineet lainata varoja ulkomailta tai sijoittaa ulkomaille, ja yritysten vastaavista toiminnoista päätettiin harkinnanvaraisesti Suomen Pankissa.

 

Rahoitusmarkkinoiden säännöstelystä luovuttiin 1980-luvun puolivälistä alkaen, osittain siksi että ajattelutavat olivat muuttuneet ja osittain siksi että tietotekniikan kehitys oli tehnyt koron säännöstelyn ja kansainvälisten pääomaliikkeiden kontrollin yhä vaikeammaksi. Markkinaehtoiseen koronmuodostukseen siirryttiin aluksi siinä uskossa, että vastainen rahamarkkinoiden toimintaympäristö perustuisi vakaaseen ja vakioituun markan ulkoiseen arvoon.

 

Siirtyminen vapaaseen luotonantoon osoittautui kuitenkin vaikeaksi monille suomalaisille, jotka uusissa oloissa olivat valmiita ottamaan reippaasti luottoa, erityisesti vuosina 1987–90, jolloin kansantalous oli ylikuumentunut ja velkaantui nopeasti ulkomaille. Velkaantumista suosi myös avokätinen asuntolainakorkojen verovähennysoikeus. Luotonotto suuntautui spekulatiivisiin asuntojen ja osakkeiden ostoihin, niin että kova kysyntä nosti niiden hintoja.

 

Kun viennin kasvu sitten heikkeni 1990 ensimmäisen Persianlahden sodan vuoksi ja osakkeiden ja asuntojen hintakupla puhkesi, useat yritykset menivät konkurssiin ja monet kotitaloudet menettivät varallisuutensa. Tilannetta pahensi idänkaupan loppuminen Neuvostoliiton romahdettua. Suomi syöksyi talouslamaan, joka merkitsi työttömyyden lisääntymistä noin 3 prosentin tuntumasta 17 prosentin tasolle. Lama 1991–94 oli markkinatalousmaiden historiassa poikkeuksellisen syvä, ja Suomen taloudellinen kehitys oli sen jälkeen pitkälti tulkittavissa palautumiseksi lamasta.

 

Lähde: Juhana Vartiainen, Talous. Maamme Suomi. W&G, 2007. Mukailtu.

 

Paluu

Kertaa 1

Kertaa 2

kertaa kokoa 4